Keltainen tupa, perunaton maa osa 3. Vuosi 2021, unelmia, periaatteita ja irtosuhteita

Laitetaa tämä kuva heti tähä alkuun, jos sattus olemaa parempi flaksi ku nuilla muilla kuvilla.
Viime vuonna tuli siis oltua myös ns. pienissä häissä.

”Unelma(Asparagus setaceus, syn.Asparagus plumosus) on yleinen huonekasvi, joka on sukua ruokaparsalle (Asparagus officinalis). Unelmaa käytetään viherkasvina sekä leikkovihreänä kimpuissa. Unelma voi myös tarkoittaa haavetta tai toivekuvaa”. Periaate puolestaan tarkoittaa toiminnan, menettely- tai ajattelutavan perusajatusta, johtavaa ajatusta, ohjenuoraa, perussääntöä. 

Periaatteissa ei tarvitse aina olla järkeä, esimerkiksi entinen työkaverini tumppasi tupakat aina maitopurkkiin, vaikka tuhkakuppi oli vieressä. Työviikkoa kahvikupin kanssa aloittaessa suurin jännitys koostui siitä, mikä purkki oli pullollaan malboron punaasta peheemosta.

Irtosuhde tarkoittaa... Noh, ennekuin varsinkin vanhemmalla lukijakunnalla tippuu kellastuneet tekarit suusta ja aamukahvi turskahtaa geysirin lailla nenästä, sanottakoon se, että tässä blogissa irtosuhteilla tarkoitan työsuhteita.

Miksi aloitan blogin tällä täysin tarpeettomalla Wikipediasta pöllityllä tietopläjäyksellä? Siksi, koska vuosi 2021 muodostui hyvin paljon näistä. Vuosi 2021 oli ensimmäinen kokonainen vuosi, kun palasin maailmanvalloitusmatkaltani Oulusta, takaisin äidin lihapatojen, tai no paistinpannujen ääreen. Ps. Osa pannuista oli sen verran syvältä sieltä, että joulupukki toi uuden fiskarssin kolmen loppuun korvennetun rähjän tilalle. Enimmäkseen pannujen pohjat pullistelivat kuin Bull Mentulan otsalohko 320 kilon maastavedon aikana.

 

Puhdetyönä naputeltiin ponttoonilaituri

 Vuoden kantavana periaatteena oli se, että kotoa en vuokralle enää muuta, ja unelmana se, että halusin oman talon. Miten, ei ollut hajuakaan. Tiesin vain sen, että olin juuri saanut tradenomin paperit ja työnhaku oli hanurista. Alkuvuoden kulutinkin kotona värkkäilemässä uusia lattioita, sukulaisilla apuhommissa ja käymällä kavereitten luona. Unelma syttyi liekkeihin, kun vuoden ensimmäinen irtosuhde alkoi. Tartuin Eliittikattojen tarjoamaan kesähommaan kuin jänis verkottoman omenapuun kuoreen,(olen todistanut tätä livenä) ja pyrin tekemään hommia niin paljon kuin jaksoin. Sanalla sanoen, tienaamaan rahaa. 

Rahaa tienasi myös mönkkärin myymällä, onneksi Outi pääsi hyvään kotiin <3

Kaikki klikkasi kohdilleen, ja ennenkuin huomasinkaan, olin allekirjottanut kauppakirjat talosta, joka osui kaikkiin kriteereihini. Yli kolmen vuoden lähes maaninen etuovi.comin selaaminen loppui kuin seinään. Tai seiniin. Kesän jälkeen jäin puolittain tarkoituksella työttömäksi, purkamaan labyrinttimaisen talon seiniä, harventamaan pihamaan pusikoita ja ennenkaikkea viettämään aikaa ihmisten kanssa. Kävin Oulussa ja tutustuin jyväskyläläisiin, kävin iltakylissä ja tutustumisilloissa, sekä hakkasin viisitoista metriä paksuja halkoja kymmenmetrisellä kirveellä, yhtään liiottelematta. Ainakaan halkojen suhteen. 

Lähikuvaa haloista.

Oli myös mukava huomata, miten ihmiset tulivat pitkänkin matkan päästä käymään kylässä. Samalla huomasin, että Ihmisillä on oletus siitä, että työttömän arki on sohvalla makaamista ja napanöyhdän koostumuksen tutkimista. Todellisuudessa oikein laskin, että syksyllä oli kuusi, (ei se puu) päivää, kun en tehnyt yhtikäs mitään. 6. Varjopuolena tässä on se, että remontoiminenkaan ei ole ilmaista, ja kaikki hauska loppuu aikanaan, ainakin jos tilille katsoo. Syksyn tilipussia verotti myös toisen unelman täyttyminen, nimittäin uopuudet talvirenkaat. Jotka tosin jouduin jarruttamaan pilalle vartin ajon jälkeen, mutta se on eri tarina. 

 

Vuosi päättyi toiseen irtosuhteeseen, jonka solmin Jyväskylän kaupungin kanssa. Kyseessä oli kolmen ja puolen kuukauden pätkäjobi luistelukenttien auraajana ja jäädyttäjänä, tuttavallisemmin kenttähoitajana. Enkä viittaa tällä armeijan lääkintämiehiin. Tämä suhde alkaa olla puolivälissä, ja toukokuussa hypätään taas tuttuun ja turvalliseen, tai no viime kesän putoamisen perusteella turvattomaan pinnoitushommaan. Suurin ero näissä hommissa on se, että kaupungilla neljän kuukauden aikana tulee kuusi kiloa lisää, pinnoitushommissa lähtee kuusi kiloa. Keskiarvo hommien välillä siis hyvä. 

Sähköpyörä oli uus tuttavuus.
    

 Mitä vuodesta 2021 jäi siis käteen, muuta kuin talo ja taas yhdet rukkaset? Nämä tosin ihan fyysisenä versiona ja vieläpä käsin tehtynä ja kotiin tuotuna. Pistäkää paremmaksi. Huomasin, että sisäinen anarkistini alkoi nostaa vahvasti päätään. Vuodesta jäi käteen hyvä näkemys siitä, millaisten ennakkoluulojen ja paineiden alla nykynuoret elävät. Jos mietitään alkuvuotta, olin kotona äidin helmoissa asuva työtön peräkammarinpoika. Odotin kesää, ja halusin vaan olla ja latailla akkuja sitä ennen, vaiherikkaan syksyn jälkeen. Mutta ulkopuolisen silmin ko. Status ei ole kummoinen. 

Tämä ruisleipä oli anarkisti viimesen päälle, viipaloitu vasta kuviosahan edessä.

 Tai jos mietitään syksyä, olin työtön, rokottamaton, vanhalla dieselautolla ajava maailmanpaskaaja sossupummi. Voiko huonompi ihminen enää olla? Tähän päälle kun vielä selailee muutaman tunnin somea ja uutisia per päivä, on kumma jossei ala nupissa vihlomaan. Ja tarkoitan siis päätä. Todellisuudessa elin elämäni parasta aikaa, kuten yllä kerroin. Syksyllä kieltäydyin useammasta myyntityöstä, jota tarjottiin lähes hopealautasella. Kuka uunituore asuntovelallinen toimii näin? Mutta joskus on kuunneltava itseään halusin levätä ja rentoutua kesän jälkeen. Noora Karma on kuuluisa meedio ja taikuri, mutta huomasin äitini vetävän vertoja hänelle. Kun kesällä tein pitkää päivää töissä ja vapaapäivät remontoin taloa, hän sanoi jotakuinkin näin: Kyllä sun pitäs välillä vaa levätä, ei keho oo mikään kone, jossai vaiheessa se ottaa sen levon sitten ite. Viikkoa myöhemmin tipuin katolta ja olin kaksi päivää saikulla.

 Kaiken kaikkiaan, olin vuodesta lähes 8kk työttömänä, mutta kun lyödään faktat tiskiin, niin: Valmistuin korkeakoulusta, ostin oman talon, sain kaksi uutta työpaikkaa, valtavasti uusia kokemuksia ja aimo läjän uusia kavereita ja ystäviä. Yksin ei saavuta mitään se on totta. Siksi olenkin äärimmäisen kiitollinen kaikille ihmisille viime vuodesta, eritoten porukoille. Isoveljelle elämänohjeista, sekä siskolle norsun painoisista polttopuista ja noidannuolesta. Ja enolle tukanleikkuusta, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yhtä kaikki, On hieno tunne kirjoittaa tätä blogia sohvalla takkatulen loimussa, omassa talossa. Tai no osuuspankin, mutta sohva on ainakin oma. Maksoi muuten 20 euroa torilta. Ilman lutikoita.