Opel miehen päiväkirja- Riipaiseva tarina miehen ja Opelin välisestä suhteesta.

Oletko koskaan ajatellut millaista olisi omistaa Opel? mitä tunteita se herättäisi, millaista se olisi? Tämä päiväkirja antaa realistisen, syväluotaavan analyysin siihen, kuinka tunteita herättävä ja vaiherikas voi miehen ja Opelin välinen suhde olla.

 Opel miehen päiväkirja osa 1    12.1.2016

Vuosi on vaihtunut, on alkanut uusi vuosi. Odotettu 2016. Kuten monissa viime vuoden blogeissa tuli todettua, edellisvuosi oli oikeaa tunteiden sekamelskaa.  Hieman yllättäen, myös tämä vuosi on alkanut aikalailla samoin.  Jos viime vuonna sain tammikuun alussa elämää muuttaneen puhelun, tällä kertaa olin soittajana itse.

Tuon puhelun myötä kävin ostamassa itselleni jo puoli vuotta mielessä olevan asian.  Asian, joka on monelle nuorelle miehelle, kuten minulle, läheinen ja tarpeellinen.  Auton.  Ennakkoluuloista, yleisestä käsityksestä ja vitseistä ja pottulusta huolimatta, ostin opelin.

Sunnuntai ilta. Teboil kaukovainio.  Olen viettänyt kolme päivää tämän saksalaiskaunottaren kimpussa. Olen ensimmäistä iltaa ajamassa. Avaan konepellin. Savunhaju sulattaa nenänkarvatkin irti. Alkaa tämän vuoden tunnemyskyjen skaala, Luisuttelun ilo vaihtuu pelästykseen. Ärtymykseen.  Lisään öljyä litra toisensa jälkeen, kunnes huomaan myös jäähdytinnesteen olevan lopussa. Neste on kallista, mutta kaadan säästelemättä. Havahdun lorinaan. Euronkuvat vilahtavat silmissä. Mielen valtaa viha. Epätoivo. Suuttumus.  Vain isän rauhoittava puhelu pitää auton ja miehen kasassa.

Kurvaan serkkujen autotalliin ja jätän oven auki, jotta enin savu pääsee haihtumaan. Kello 23:00 sunnuntai iltana, etsin vuotokohtaa lampun valossa. Näpit umpikohmeessa. Jätän auton talliin ja juoksen kämpille. Matkalla sormet jäätyvät tönköiksi kalikoiksi ja oven avaaminen on hankalaa. Verenkierron elpyessä makaan tuskasta irvistäen olohuoneen matolla kippurassa. Myöhemmin illalla, mielen valtaa ymmärtäväisyys. Ehkä itsekin tein jotain väärin.

Meillä kaikilla on omat haaveemme ja unelmamme, joita kohti pyrkiminen auttaa arkielämässä.  Jotkut haaveilevat mahdottomista, miljoona kartanoista ja ökyjahdeista.  Jotkut realistisista asioista.  Jo syksyllä kyllästyin läheisen Citymarketin ruuan kalleuteen. Jo puolisen  vuotta, olen unelmoinut siitä, että kävisi lidlissä ruokaostoksilla. Se onnistuu vain omalla autolla.  Myös huomenaamulla suuntaan kohti autotallia työkalut kourassa, sillä kun jonain päivänä kävelen lidlistä ulos euron halvempi nakkipaketti kourassa, tiedän että tein kaikkeni tämän unelmani toteutumisen eteen.

Opel miehen päiväkirja osa 2 21.1.2016

On kirpakka lauantaiaamu. Nostan tallin liukuoven ylös. Edessäni on tunkin varaan nostettu, koko viikon korjattavana ollut saksalaiskaunotar. Pistän työvalot päälle, hanskat käteen ja tartun tulpanjohtoihin.  1,2,3,4,5,6.. Lasken sytytysjärjestystä joka on ollut aivan pielessä. Istun autoon, pelonsekaisin tuntein väännän avaimesta. V6:sen murahdus, korvista korviin leviävä hymy ja väkisin huulilta kirpoava painokelvoton ilonhuudahdus, rikkovat kaupungin asettamat desibelirajat. Remontintäyteinen viikko alkaa pikkuhiljaa olemaan päätöksessään.

Näinä muutamana päivänä, jolloin minulla on ollut auto käytössä, on varmistunut se, miten paljon elämäni pyörii auton varassa. Olen nähnyt kavereita, joita en ole tavannut puoleen vuoteen. Olen hengaillut kaupungilla parina iltana ja myös muut ihmiset ovat pitäneet enemmän yhteyttä.  Auto on ollut eräänlainen jäänmurtaja täällä Oulun sosiaalisen elämän välissä.

Pakkaset ovat jatkuneet jo melko pitkään ja olen omahyväisesti hymyillen ajanut monien tien vieressä tyhjinä nököttävien uusien autojen ohi. Kunnes tiistai-iltana, löydän itseni moottoritien varrelta hätävilkut päällä, Moottori jäässä.  Sieluni silmin näen kaikkien niiden ohimenevien uusien autojen kuljettajien ilmeet, joille olen aiemmin naureskellut. Näen kuinka he ajavat ohitse ivallisesti hymyillen, kuubalainen sikari keltaisten hampaitten välissä naurusta täristen. Paha on pilkkaajan palkka.

Elin syksyn säästeliäästi kuunnellen voivotteluja autoilun kalleudesta, turhuudesta ja tarpeettomuudesta.  Vaikka rahaa on autoon palanut, en silti enää ala elämään ilman. sillä yhdellekkään kaverien seurassa vietetylle vain auton mahdollistamalle illalle, ei voi rahallista arvoa asettaa.

Opelmiehen päiväkirja osa 3 16.02.16

Päivät kuluu, viikot vierii, kuukaudet vaihtuu..  On kulunut puoli vuotta siitä, kun muutin pois kotoa. Yksin asuminen, oman talouden pyörittäminen, työssäkäynti, sosiaalisten suhteitten ylläpito yms. asiat ovat saaneet aivan uuden ulottuvuuden.  Esimerkkinä Kotona asuessa, jääkaappi täyttyi kummallisesti itsekseen.  Samaa efektiä en ole huomannut yksin asuessa. Ruoka vähenee yllättävänkin nopeasti ja osaakin olla yllättävän kallista.  Yli satanen menee helposti kuukaudessa, vaikka salaiseen makaroni reseptiini ei kuulukaan kuin kaksi ruoka ainesta.

Tammikuun lopussa tuli puoli vuotta täyteen töissä, tätä merkkipaalua suomen elintarviketeollisuuden TyöehtoSopimuksenmukainenPalkkaryhmänmuutos, muisti huimalla 45 sentin tuntipalkankorotuksella.  Raha on luotu liikkumaan, sen huomaa siitä, kun amisviikset väpättäen haaveilee parin sadan euron kesärenkaista, muttei viitsi ostaa niin kalliita. Samana iltana käyn kuitenkin heittämässä Hirvaskankaan ABC:n parkkipaikan luisussa läpi. Auto menee nätisti lintassa, mutta kauneus on katsojan silmässä, tuumaa parkkipaikan toisessa päässä kahvitaukoaan viettävä vanhempi konstaapeli Jarmo, lätkäisten 14 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sakon loppusumma 186,53 euroa. Se siitä siis. 

Tämän vuoden projektina ollut auto alkaa olla hyvällä mallilla.  Katsastusta edeltävänä iltana asennettu uusi ABS:n keskusyksikkö sai lopulta Jarmon lisäksi yöunet vieneen ABS valon sammumaan. Esimerkiksi sata vuotta on pitkä aika, mutta niin on myös kaksi sekuntia.  Auton käynnistäessä, valon syttyessä, ensimmäisen sekunnin aikana mieli täyttyy synkistä ajatuksista.. Toisen sekunnin aikana valo ihmetykseksi sammuu... Käynnistän auton uudelleen. Silmät lasittuneina tuijotan mittaristoa.   Hengitys tihenee.. Hikikarpalot valuvat otsalle..  Sydän hakkaa.. Kädet menevät ristiin.. Valo sammuu..   riemunhuuto..  Ihmetys..  Helpotus..  Epätodellinen autuus..  Kun seuraavana päivänä ajan konttorilta "hyväksytty" lappu   kourassa, tuntuu vieläkin, kuin eläisi toisessa ulottuvuudessa, jossa on vain  vasta katsastettuja Opeleita ympärillä, kauniita naisia ja siirapilla päällystetty tie, jonka päälle on ripoteltu ruusunlehtiä. Jarrutan risteykseen ja perämurikasta kuuluva pamahdus palauttaa minut takaisin maanpinnalle. Ei se korjaaminen tähän loppunut.

Opel miehen päiväkirja osa 4.   10.3.2016

AAA. Asunto, auto ja akka. Miehen kolme suurinta rahasyöppöä.  Akan hankinnan olen suosiolla lykännyt hamaan tulevaisuuteen, mutta ilman autoa ei enää pystynyt elämään. Jo näiden kahden A:n ylläpitokin on melko kallista, joten muutto kimppakämppään sopii tähän tilanteeseen kuin herne Paavo Väyrysen nenään puolueensa toimien jälkeen.  Rahan lisäksi muuton taustalla on muitakin kaipaamiani asioita. Periaatteessa yksin asuminen on ollut mukavaa, mutta toisaalta kaipaa myös ympärilleen hieman elämää.  Viime kesänä vietin kotona yksinään pari viikkoa kerrallaan, mutta silloin seurana oli kuitenkin kissamme Taneli, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset jokaisen oven aukaisun yhteydessä. Kissa kävi myös tarpeillaan aina saman aikaan kuin minä, jolloin jutustelimme miehekkäistä aiheista. Saunakaveriksi Tanesta ei kuitenkaan yrityksestä huolimatta ollut.

 Yhtenä suurena syynä tulevan muuton taustalla vaikutti myös kylässä käynyt kaverini. Olen katsonut netistä lukuisia, puoli tuntia kestäviä nainen-parkkeeraa- videoita. Tällä kertaa sain todistaa miehen vastaavaa suoritusta ikkunasta katsellen ja puhelimella ohjeita antaen. Kerrostalon pihalta kun ei meinannut bemarimiehen egolle sopivaa parkkipaikkaa löytyä. Kun parkkeeraus puolen tunnin päästä onnistui, Tätä kolhiintunutta bemarimiesegoaan hän paikkasikin löylyttämällä minut änärissä perin pohjin. Tulevaisuudessa  kaverini on helpompi nykäistä omakotitalon pihalle parkkiin. Näin suuresta huomaavaisuuden osoituksesta johtuen, olisi lienee kohteliasta hävitä seuraava matsi.

Itse autorintamalla kuuluu tällä hetkellä hyvää. Pikkuhiljaa edennyt remontti alkaa olla viimeisiä kopistuksia vaille valmiina. Olen  töissä oikein sydänystävystyt osastomme johtajan kanssa, joka on vannoutunut Opel mies henkeen ja vereen ja tartuttanut sen myös poikaansa, jolle lahjoitin auton peräkontissa lojuneen pakoputkenpätkän. Opel miehen Sadistinen hymynkare nousi huulilleni eilen, kun ajoin moottoritien rampilla palavan Fiatin ohi. varmasti traaginen tapahtuma, mutta uskon kuitenkin, että Tulipalo vain paransi auton ulkonäköä. Olihan se kuin pudonnut rumuuden puusta ja osunut jokaiseen oksaan matkalla.

Opelmiehen päiväkirja osa 5  1.4.2016

Kello 23:20 on alku yö.Hiljainen nelostie. Omega puksuttaa tasaisella vauhdilla kohti Laukaata, vakionopeudensäätimen siivittämänä. Xenon valot halkaisevat pimeyden. Vastaantulevien pääsiäisliikenne autojen letka tuntuu loputtomalta.  Pikkuhiljaa ujosti nenän alta puskevat amisviiksentyngät värähtävät edellä menevää rekkaa ohittaessa. Kaikki toimii, tulevaisuus häikäisee, kuin vastaantulevan rekan lisävalot.

Olen kuullut monia tarinoita stressaavista ja huonoista parisuhteista. Virheet ja pettymykset painetaan villaisella, koska halutaan uskoa parempaan tulevaisuuteen. Jossakin vaiheessa tämä ymmärryksen malja kuitenkin täyttyy, sen neste nousee päähän ja alkaa kiehumaan.  Kuulemani mukaan, Usein tällöin myös parisuhde päättyy. Suhteeni ooppeliin alkaa pikkuhiljaa olla edellä kuvatun kaltainen. Aina kun tulevaisuus näyttää valoisalta, ilmestyy jokin uusi tekijä pilaamaan asioita. Viimeisimpänä vaihdelaatikko. Kuten huonossa parisuhteessa, Tilanne on myös sikäli samanlainen, että jokainen asia ei voi olla selkeä. Kaikki pitää itse päätellä tai etsiä vastauksia netistä tai kavereilta. Opel tuntuu naiselta, jota on välillä yksinkertaisesti mahdotonta ymmärtää. Mutta niinä valaistumisen hetkinä, kun asiat ymmärtää, on todella voittajafiilis.

Kevät on ollut tervetullutta aikaa, mieliala on noussut, auton myötä on päässyt mukaan enemmän Oulun piireihin ja pisteenä iin päälle hyvään saumaan sattunut kimppakämppään muutto.  Omakotitalossa on omanlaisensa vapaus, piha ja autotalli jonne voi välillä syrjäytyä edellä kuvattua parisuhdetta hoitamaan.  Yhteiselo on alkanut mukavasti ja toivottavasti sellaisena pysyykin.  Eilen laitoin yhteishakupaperit menemään, oamkkiin konetekniikkaan.  Tämän myötä haave opiskelupaikasta ja vähenemistä työpäivistä on saanut suupielet ylöspäin. Ensimmäistä kertaa on oikeasti motivaatiota lukea, koska kaladuunarina en elokuuta pitemmälle jatka.  Muuton myötä Oulu on alkanut tuntumaan enemmän kotoisammalta ja kimppakämpässä asuessa ei tarvitse kantaa jatkuvaa huolta taloudesta ja koko huushollin pyörittämisestä, vaan on juttukavereita ja erilaisia näkemyksiä eri asioihin. 

Kaiken kaikkiaan elämä alkaa olemaan mallillaan ja homma luistaa, vaihdelaatikko mukaan lukien. Jokaisen elämässä pitää olla joku rasite täyttämässä tylsiä hetkiä ja luomassa tunteiden vaihtelua raivosta iloon, ilosta miehisiin tuskan kyyneliin ja tuskan kyynelistä onnistumisen epätodelliseen autuuteen. Kotona käydessä tuntui, että siellä elämä olisi liian helppoa ilman Jasua, tuota urpoa ja tottelematonta pölvästiä koiraa. minulla on vähän sama täällä, pihalla autokatoksessa. Kokoluokaltaan se on ehkä hieman Jasua isompi, mutta älyllisellä tavalla molemmat ovat aikalailla samalla tasolla.  

Opelmiehen päiväkirja osa 6.  22.4.2016.

Rakkaus. Viha. Epätoivo. Vastoinkäyminen.  Suhteessa on varauduttava monenlaisiin tilanteisiin, pienet ongelmat hoituvat yleensä pikkufiksillä, mutta isomman pulman iskiessä tulee valinnan paikka. Kannattaako suhdetta enää pelastaa? Tunteiden skaalassa puntaroi Voittaako rakkaus vai viha. Toivo vai epätoivo. Pelko vai luottamus. Näitä pohtiessa ja tunteiden skaalaa läpikäydessä vajoaa neuvottomuuden tilaan. Keksii ratkaisun, joka on kuitenkin huono.  Ajatukset ovat ristissä kuin kämppiksen silmät maanantai aamuna puoli kuudelta aamupalapöydässä.

Tällöin esiin astuu neuvoja. Ongelman ratkaisija. Vaikka ohjeet suhteen pelastamiseksi saattavat aluksi kismittää, parin päivän sulattelun jälkeen niitä kuuntelee eri korvalla. Suhteemme oli jo niin syvällä kriisissä, että ooppeli on ollut myynnissä jo viikon verran.  Olen kuullut kavereilta tarinoita, että naisia on joskus vaikea ymmärtää. Jonkun monimutkaisen logiikan päättelyketjun takaa löytyykin jokin pieni ongelma.  Ooppeli on juuri tällainen nainen.  Vika vaikuttaa valtavalta, mutta syvällisemmän epäloogisen tapahtumaketjun tutkiskelun jälkeen vianlähde paljastuu mitättömäksi.  Näin myös vaihdelaatikon kohdalla.

Ilta aurinko laskee. Iijoki virtaa tien vasemmalla puolella. Mutkittelevaa tietä pitkin lasketellassa menemään hiipii jälleen mieleen rakkaus. Lokoisan kyydin ja hienon maisemien lomassa, ikivihreitä kansallislauluja laulaen, menneitä ongelmia ja suhdetta muistellen ajankulku katoaa.  Aikamiehelläkin melkein tulee tippa silmäkulmaan. Lähinnä kuitenkin valtavan aivastuksen jälkiseuraksena.

 Pysähtyessä katselen ilta auringossa hohtavaa autoa, silmä liikkuu muodoista nauttien koko auton ympäri. Kaverin kanssa vietetyn mukavan illan jälkeen ajan kämpälle. Poistan myynti ilmoituksen nettiautosta.  Vaihdossa tarjottiin Skodaa. Vanhaa kippoa, sitä oikeaa rumuuden puun hedelmää. Ylimmältä oksalta. En loppuseltaan tarjoukseen tarttunut. Kenties hyvä näin, sillä pahin kriisi lienee tällä hetkellä ohi. Vain Korjausta vailla.  Kokenut suhdeneuvoja löytyi kaukaa. Yli kolmensadan kilometrin takaa. Kiitokset isälle.

Opelmiehen päiväkirja osa 7.  5.5.2016

Sunnuntai iltapäivä. Vasta alkanutta toukokuuta mukavasti lämmittävä aurinko hyväilee säteillään tien pintaa, sekä välillä myös kevättuulen mukanaan tuomia ötökänraatoja tuulilasissa, josta ei tahdo nähdä ulos. Ajan huoltoasemalle ja pesen lasin asemalla olevalla lastalla. Oman viihtyvyyden kannalta käyn myös ostamassa mynthoneja hengenraikastimeksi. Kaupasta tullessa napsautan avaimen nappia, lukot aukeaa. Istahdan autoon ja taitan aurinkolipan alas. Pistän mynthonin ylähuuleen amismaisen nuuskapussitrendin mukaisesti. Korotan lippiksen lippaa, isoveljen ohjeiden mukaisesti sipaisen tukkaa sivulle, pistän vaihteen päälle ja lähden ajamaan.

Tuota toukokuista nelostietä yksinään ajaessa vakkari päällä, vajoaa pikkuhiljaa omiin ajatuksiinsa. Mietin, kuinka Neljä kuukautta sitten Omegaa ostaessa ihailin sen varustelistaa. Sähköisiä penkkejä, ilmastointia, vakionopeudensäädintä, monitoimirattia ynnä muuta.  Missään kohtaa ei kuitenkaan mainittu ajatustenlukijaa. On kuuma. Laitan ilmastoinnin päälle, joka suureksi yllätyksekseni toimii. On satumainen hetki suhteessamme, hiljainen tie, aurinko paistaa, ei kuulu kilinää ei kolinaa, yksikään vikavalo ei pala. Kaikki toimii.  Tämän huomatessaan ajatustenlukija aktivoituu.  Yhtä varovasti kuin kolostaan kurkistava kani, öljyvalo syttyy himmeästi. Kohta valo välkkyy yhtä kirkkaana kuin isän Transitissa konsanaan. Se siitä onnenhetkestä.

Eteen ilmestyy rekka. Tie on tyhjä ja on helppo hurauttaa ohi. Painan kaasua. V6 murahtaa ja viisari värähtää. Mittaristossa. Muistelen mennyttä viikonloppua, makkaranpaistoa, metsänraivausta, puiden kaatoa, koirankoulutusta, saunomista ja mökkeilyä.  Jokainen asia jää mieleen hienona muistona, sillä on aina mukavaa käydä Laukaassa tuulettumassa. Tulen johtopäätökseen, että Vaikka asuisin vuosia Oulussa, koti tulee silti olemaan aina Keski-Suomessa. Tämän myös Omega ymmärtää, öljyvalon hitaasti himmentyessä ja lopuksi sammuen kokonaan.

Opelmiehen päiväkirja osa 8.  25.5.2016

On sateinen iltapäivä.  Istun autossa, liikennevalon vaihtumista odotellen. Käännän radion päälle.  Radion johtojen heikosta kytkennästä johtuvan särinän seasta erottuu heleä naisääni, joka kuuluu hassusta sukunimestään tutuksi tulleelle uutistoimittaja Jenni Kiv... Pussisillalle. Valo vaihtuu. Painan kaasun pohjaan. Auto lähtee sutien liikkeelle. Silmämunat pullahtavat ulos. Sydän jättää muutaman lyönnin välistä.  Isoveljen leikkaama muotitukka nousee pystyyn. Intopinkeä amis-hymy leviää naamalle ja lippiksen lippa taipuu itsekseen rullalle.  Kun ajan moottoritietä kämpille päin, on pakko vielä ihmetellä asiaa ja päivittää siitä someen, tottakai. Samalla kun itse ihailen auton voiman määrää, kaveri tuuppaa valtaisan innostukseni suohon sanomalla, että tiellä on yksinkertaisesti huono pito sadekelillä. Kateellisten panettelua, tokaisen pettyneenä ja avaan keskikonsolissa lojuneen, vähän jo ehkä elähtäneen twix patukan.

Viime viikonloppuna päätin piipahtaa Laukaassa. Oli jälleen mukava piipahtaa kotikonnuilla, etenkin ajaminen ja omiin harhoihinsa vaipuminen on todella rentouttavaa.  Häiritsevänä yksityiskohtana mainittakoon, että öljyvalo ei vilkkunut, liekö mennyt kokonaan rikki.   Paluumatkalla teen diagnoosia kuopiolaisten vainoharhaisuudesta.  Järvi ei soutamalla kulu, eikä ajamalla vitostien varrelta kamerat vähene.  Jos peltipollarit lisäävät liikenneturvallisuutta, Kuopiossa on varmasti maamme paras liikenneturvallisuus, sadan metrin välein olevista kameratolpista johtuen. Kuopiolaiset tuntuvatkin tässä suhteessa olevan selfie villityksen edelläkävijöitä. Nämä tolppa selfiet tosin ovat yleensä melko kalliita, vastaavan belfien hintaa en uskalla edes arvuutella. Helpommalla pääsee kun ei mene kalakukkokaupunkiin ollenkaan.

Opelin tutustumisen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. On ollut ylämäkeä, alamäkeä, yllättävästi kyllä tasaistakin on joskus ollut. Tällä hetkellä tulevaisuuden tie näyttää aika tasaiselle, pelolla uusia kuoppia odotellessa. Kuitenkin nyt on hyvä aika hioa suhteen pieniä särmiä kuntoon.  Päätin kokeilla asiaa konkreettisesti.  Kävin ostamassa hiekkapaperia ja aloitin lokasuojan hiomisen.  Tunnen kuinka kaikki huonot muistot, pelot, kauhut, vihat ja kyyneleet varisevat pois noiden ruostepalojen mukana.

Viikot ja kuukaudet kuluvat nopsasti ja edessä on toivottavasti mukava kesä. Vaikka naisen logiikalla toimiva auto on oma ulottuvuutensa, on aika siirtyä eteenpäin. Aikansa kutakin, sanoi Ilkka Kanerva naiselleen kun Tukiaiselle textaria kirjoitti. Näin myös Ooppelista on hankala keksiä uutta jutunaihetta, johan niitä riittikin. Opelimiehen päiväkirja kiittää, kuittaa ja lopettaa. Palataan asiaan uusilla jutuilla, uusilla aiheilla.  Adíos.