Kesäpäiväkirja 2

24.5.2017 Lisää tarinaa Seinäjoen mukanaan tuomista ihmeellisyyksistä

Leskisen Juice riimitteli aikoinaan, kuinka katu täyttyy askelista. No, ei täyty. Vaikka arvostan Juicea ja hänen elämäntarinaansa, nuo riimit ovat puhdasta paskaa. Kun ajelen puoli kuuden aikaan sunnuntai aamuna Seinäjoen läpi, en näe yhtä ainutta elävää olentoa. Paitsi tien reunassa jolkottelevan, elämäänsä kyllästyneen oloisen kulkukissan. Kissakin on sen oloinen, ettei tiedä hyppäisikö alle ja tuhlaisi siihen viimeisen elämänsä yhdeksästä, vai etsisikö jonkun nälkään kuolleen hiirenruhon taas aamupalaksi. On surullista katsella, kuinka kissakin voi joutua oravanpyörään.

Työkohteemme ovat pääosin olleet Kokkolassa, jonne on matkaa Seinäjoelta parin tunnin verran. Matkalla on hyvä työkaverin kanssa parantaa maailmaa ja uskoutua toisillemme elämää suuremmista asioista. Yhtenä päivänä kävi ilmi, että työkaverilla on salasuhde laulaja Anna Abreun kanssa. Suhde on pidetty niin hyvin salassa, ettei edes Abreu tiedä siitä. Kokkolassa asuvat suomenruotsalaiset ovat vieraanvaraisia ja mukavia, tänäänkin talon emäntä tarjosi hernekeittoa. Vika oli vain siinä, että olin juuri syönyt evääksi ottamani ruisleivät. Keitto oli hyvää, mutta en usko, että kenenkään ihmisen elimistöä on luotu käsittelemään ruisleipä+hernekeitto kombinaatiota. Onneksi työ on ulkoilma työtä ja pahimmat leijat sai surutta päästellä jo ennestään kosteaan merituulen syleilyyn.

Kävin myös mutkan Oulussa, medianomin pääsykokeissa. Koe oli täynnä toinen toistaan kummallisempia kysymyksiä, mutta tiesin kuitenkin, mistä Koiviston Mauno on kotoisin ja missä sijaitsee Terrafamen kaivos. Oulusta lähdin hieman kiireessä ja vasta matkalla pysähdyksen jälkeen huomasin jotakin kummallista. Apukuskin penkki oli muuten tyhjä, mutta siinä nökötti, ylväästi ja liikkumatta, kuin jähmettyneenä paikalleen, kauhusta kankeana. kyllä, kenkälusikka. Hämmentyneenä koetin miettiä teoriaa, millä tavalla lusikka on siihen päätynyt, mutta peläten toisen aivopuoliskon nyrjähtämistä, annoin miettimisen olla ja päätin jättää asian sikseen.

Tämän parin viikon aikana olen jo hyvin sopeutunut seinäjokelaiseen kulttuuriin. Kuljen aina kaupungilla ollessani puukko mukana. puukkoni tosin roikkuu näkyvillä työhousun taskujen kupeessa, eikä povitaskussa, kuten paikallisilla on tapana. Pyörähdin myös Ilmajoella, jossa ihmettelin ilkikurisesti vilkuilevaa miesmyyjää. Työkaverini osasi kertoa, että kaikki ilmajokelaiset ovat homoja. Hurjalle kuulostaa, mutta kai se on myös osa paikalliskulttuuria. Olen oppinut myös, että Seinäjoella täytyy olla melkoinen kaistapää, koska tiemerkinnän määrärahat ovat ilmeisesti loppuneet kaistaviivoja tehdessä. Viivoista puuttuukin puolet koko Seinäjoen alueella. Seinäjokelainen hulluus ilmenee myös siinä, että sunnuntaina joen varrella oli ison tapahtuman myötä julmetusti väkeä huuhtomassa kultaa. En tohtinut sanoa, että he ovat 200 vuotta aikaansa jäljessä, mutta ehkä he huomaavat sen itsekin.

Kevät alkaa pikkuhiljaa muuttumaan kesäksi ja ilma alkaa lämpenemään. Tänään kun ajelin kaupungin halki kohti kämppääni, oli paljon ihmisiä liikenteessä ja torillakin suuri tapahtuma, vaikkei suomi MM kultaa tuonutkaan. Myönnän, että olen Juicelle anteeksipyynnön velkaa. Katu todellakin täyttyi askelista. Myös Seinäjoella.