Kesäpäiväkirja 7 - Viimeisen kerran
Kesäpäiväkirja 7 – Viimeisen kerran
Olen kahdesti elämässäni herännyt ennen aamukuutta hymyssä suin, armeijan viimeisenä päivänä sekä viime perjantaina. Tuolloin oli nimittäin edessä viimeinen työpäiväni Seinäjoella, sekä muutto takaisin Oulun lintukotoon. Viimeisen työpäivän kunniaksi kävin hakemassa ABC:n sievältä naismyyjältä pullapitkon. vaikka pulla oli kuivaa kuin Sipilän politiikka, maistui se kuitenkin työkavereille, kunhan käytti ensin tarpeeksi julmaa henkistä väkivaltaa.
Työkaverit Seinäjoella olivat mukavia ja viimeisen työpäivän teinkin vaihtelun vuoksi eri työparin kanssa. Vasta tuolloin tajusin, että jos toinen kaveri oli ainakin puheidensa mukaan naismagneetti, toinen oli pahemman luokan mokkamagneetti. Minne ikinä menitkin, aina tarjottiin kahvit. Eikä mitä tahansa kahvia, vaan kunnon eteläpohjalaista pohjaanpoltettua pannutervaa. Vaikka pompin korkeilla ja liukkailla katoilla koko kesän, hyppäsin laskuvarjolla ja ajoin Nissanilla, ehdottomasti vaarallisinta oli kiskoa naamaan tuota vedellä laimennettua moottoriöljyä. Kolmen litran, Kolmentoista rytmihäiriön, kahden vessakäynnin ja vatsahuuhtelun jälkeen pääsimme lähtemään työmaalta takaisin kohti Seinäjokea.
Palkkasin ammattimaista siivousapua kämpän loppusiivoukseen ja se sujuukin yllättävän joutuisasti. Pakkaan tavarat isän pakettiautoon, joka on muuten niin laiska kiihtymään, että kerran eräs rollaattorimummo koputteli liikennevaloissa ikkunaan työntöapua tarjoten. Teen vuokranantajan kanssa tarkistuksen ja koska tie naisen sydämeen käy makuhermon kautta, jätän hänelle suklaalevyn läksiäisiksi. Kättelen vuokranantajan ja suljen vankikopiksi luonnehditun kämpän oven. Viimeisen kerran.
En ole aiemmin asiaa ajatellut, mutta Ouluun päin ajaessa paikkakuntien nimeäjällä on täytynyt olla todella kostea mielikuvitus. Matkan varrella taakse jäävät mm. Kauhajärvi, Lappajärvi, Lestijärvi, Teerijärvi, Alajärvi, Kyyjärvi, Evijärvi, Piipsjärvi. Viimeisen mielikuvituksen rippeensä nimeäjä on käyttänyt nimetessään KORTESjärven ja KORTjärven. Matka sujuu mukavasti, koska konepellin alla jylläävät kaikki 53 nälkäänkuollutta ponia pitävät huolen siitä, että ylinopeusratsiaa ei tarvitse pelätä. Matkan saa ajaa kaasu pohjassa, vauhdin yltäessä hurjimmillaan jopa yli sataan kilometriin tunnissa.
Seinäjoella sain myös useasti suoraa palautetta. Havahduin ulkonäkökysymyksien äärelle, kun sain kuulla partani rehottavan pahemmin kuin Juha Miedolla. En ollut aiemmin havahtunut asiaan, mutta kun eteläpohjalainen karvanaama uskaltaa näin sanoa, on täytynyt näyttää todella pahalta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kun käydä ostamassa partakone. Ostos hieman jännitti, koska partakoneista ei ollut muuta kokemusta kuin kotona kokeilemani isän puutarhajyrsin. Samaan syssyyn lähtivät myös sähköhammasharja ja uusia vaatteita. Vanha puhelimeni myös pisti bitit ristiin, joten jouduin laittamaan myös sen kiertoon. Kävellessäni ostoskassien kanssa kohti tuota parkkipaikan kruunua, havahdun karuun totuuteen siitä, että pelkästään puhelimen hinnalla olisi saanut kaksi Nissania.
Viikonloppuna oli suvun venetsialaiset, joihin oli hyvä päättää tämä kesä. Oulussa onkin jo lähestulkoon toppatakkikelit, mitä ei noin etelässä tullut edes ajateltua. Seinäjoki tarjosi hienoja kokemuksia, mutta pysyvää kaipuuta sinne ei jäänyt. Muistelen huvittuneena kaikkia niitä kesän neljää juoksulenkkiäni, miten jokaisella osui vastaan joku omanlaisensa Seinäjokelainen ihmispersoona. Viimeisimpänä tien varressa pojotti mies, joka oli kiskonut farkkunsa niin korviin, että rintakarvat tursottivat sepaluksen vetoketjun välistä. Hän kysyi nimeäni ja kun vastasin rehelliseti, hän vain tuumasi lähtevänsä pois. Verkkokalvoilleni syöpyi ikuisesti kuva siitä, kun kääntyessään hänen housunsa myös pyörähtivät hieman ja poistuessani paikalta, mies jäi tuskasta ulvoen kiskomaan nänniään vetskarin välistä.
Venetsialaisissa huomasi, kuinka kesä on tullut päätökseensä ja kuinka aika siirtää katseet tulevaan. Tulevana syksynä Oulussa odottavat uudet tuulet, uusi koulu ja uudet haasteet. Hitusen haikeana katselen taivaalla iloisesti poksahtelevia raketteja. Viimeisen raketin lähtiessä suljen silmäni ja hyvästelen kesän 2017. Viimeisen kerran.
 |
| Koettamatta yhtään olla omahyväinen, lienee turha mainita, kuka työporukasta teki kesän kovimman tilin. |
Työkaverit Seinäjoella olivat mukavia ja viimeisen työpäivän teinkin vaihtelun vuoksi eri työparin kanssa. Vasta tuolloin tajusin, että jos toinen kaveri oli ainakin puheidensa mukaan naismagneetti, toinen oli pahemman luokan mokkamagneetti. Minne ikinä menitkin, aina tarjottiin kahvit. Eikä mitä tahansa kahvia, vaan kunnon eteläpohjalaista pohjaanpoltettua pannutervaa. Vaikka pompin korkeilla ja liukkailla katoilla koko kesän, hyppäsin laskuvarjolla ja ajoin Nissanilla, ehdottomasti vaarallisinta oli kiskoa naamaan tuota vedellä laimennettua moottoriöljyä. Kolmen litran, Kolmentoista rytmihäiriön, kahden vessakäynnin ja vatsahuuhtelun jälkeen pääsimme lähtemään työmaalta takaisin kohti Seinäjokea.
Palkkasin ammattimaista siivousapua kämpän loppusiivoukseen ja se sujuukin yllättävän joutuisasti. Pakkaan tavarat isän pakettiautoon, joka on muuten niin laiska kiihtymään, että kerran eräs rollaattorimummo koputteli liikennevaloissa ikkunaan työntöapua tarjoten. Teen vuokranantajan kanssa tarkistuksen ja koska tie naisen sydämeen käy makuhermon kautta, jätän hänelle suklaalevyn läksiäisiksi. Kättelen vuokranantajan ja suljen vankikopiksi luonnehditun kämpän oven. Viimeisen kerran.
En ole aiemmin asiaa ajatellut, mutta Ouluun päin ajaessa paikkakuntien nimeäjällä on täytynyt olla todella kostea mielikuvitus. Matkan varrella taakse jäävät mm. Kauhajärvi, Lappajärvi, Lestijärvi, Teerijärvi, Alajärvi, Kyyjärvi, Evijärvi, Piipsjärvi. Viimeisen mielikuvituksen rippeensä nimeäjä on käyttänyt nimetessään KORTESjärven ja KORTjärven. Matka sujuu mukavasti, koska konepellin alla jylläävät kaikki 53 nälkäänkuollutta ponia pitävät huolen siitä, että ylinopeusratsiaa ei tarvitse pelätä. Matkan saa ajaa kaasu pohjassa, vauhdin yltäessä hurjimmillaan jopa yli sataan kilometriin tunnissa.
 |
| Harvempi auto voi vetää peräkärryä saatikka mahtua siihen myös itse |
Seinäjoella sain myös useasti suoraa palautetta. Havahduin ulkonäkökysymyksien äärelle, kun sain kuulla partani rehottavan pahemmin kuin Juha Miedolla. En ollut aiemmin havahtunut asiaan, mutta kun eteläpohjalainen karvanaama uskaltaa näin sanoa, on täytynyt näyttää todella pahalta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kun käydä ostamassa partakone. Ostos hieman jännitti, koska partakoneista ei ollut muuta kokemusta kuin kotona kokeilemani isän puutarhajyrsin. Samaan syssyyn lähtivät myös sähköhammasharja ja uusia vaatteita. Vanha puhelimeni myös pisti bitit ristiin, joten jouduin laittamaan myös sen kiertoon. Kävellessäni ostoskassien kanssa kohti tuota parkkipaikan kruunua, havahdun karuun totuuteen siitä, että pelkästään puhelimen hinnalla olisi saanut kaksi Nissania.
Viikonloppuna oli suvun venetsialaiset, joihin oli hyvä päättää tämä kesä. Oulussa onkin jo lähestulkoon toppatakkikelit, mitä ei noin etelässä tullut edes ajateltua. Seinäjoki tarjosi hienoja kokemuksia, mutta pysyvää kaipuuta sinne ei jäänyt. Muistelen huvittuneena kaikkia niitä kesän neljää juoksulenkkiäni, miten jokaisella osui vastaan joku omanlaisensa Seinäjokelainen ihmispersoona. Viimeisimpänä tien varressa pojotti mies, joka oli kiskonut farkkunsa niin korviin, että rintakarvat tursottivat sepaluksen vetoketjun välistä. Hän kysyi nimeäni ja kun vastasin rehelliseti, hän vain tuumasi lähtevänsä pois. Verkkokalvoilleni syöpyi ikuisesti kuva siitä, kun kääntyessään hänen housunsa myös pyörähtivät hieman ja poistuessani paikalta, mies jäi tuskasta ulvoen kiskomaan nänniään vetskarin välistä.
 |
| Adios kesä 2017 |
Kommentit
Lähetä kommentti