Muistoja pohjolasta- Hajanaisia ajatelmia autottoman elämän raadollisuudesta

Parin kuukauden kirjoittelutauon jälkeen, myös näin joulun lähestyessä on hyvä hetki pysähtyä ja kirjoittaa hieman ylös, Muistoja pohjolasta

Takkatulen liekki valaisee hiljalleen pimenevää Marraskuun iltaa. Istun yksin nojatuolissa ja katselen liekkien tanssahtelua talvisodan aikaisten puiden ympärillä. Ajatukset harhailevat vailla päämäärää kuin silmänsä loukannut kyklooppi. Mietin maailmaa, mennyttä ja tulevaa, Oulussa asuttuja vuosia. Päädyn ajatukseen, että elämä on kuin vessanpönttö, kaiken minkä sille antaa se huuhtelee mennessään, kunnes jäljelle jää vain kaunis muisto. Viimeksi näin kävi viime viikonloppuna, kun rakas kesäheilani jätti minut ja lähti renkaat vinkuen sivuluisussa vieraan miehen matkaan. Nissan oli niin hyvin pidetty myyntiartikkeli, että en kerennyt autoa pistämään edes myyntiin, kun ostajia oli jonossa. Laukaasta tullessani ostaja oli jo lähestulkoon odottamassa setelinipun kanssa tätä japanilaiskaunotarta, eikä hän välittänyt tämän kaunottaren kulahtaneesta olemuksesta, roikkuvista puskureista ja epätoivoisista pakkeloinneista. Nyt sydämestä puuttuu palanen. Auto lähti, vain muistot jäi.

Näin parin viikon kokemuksen perusteella autottoman elämä on yhtä positiivista kun Sipilän saama kansalaispalaute. Aika on kulunut mukavasti yöt valvomalla ja päivät nukkumalla, kouluun vinssasin kaksi kertaa pyörällä vauhdilla, jolle kilpikonnakin olisi kateellinen. Aika on kulunut enimmäkseen kämpillä istuskellen ja ihmetellen, onko tämä nyt sitä hallituksen ajamaa nuorten syrjäytymisenesto- politiikkaa. Ajokortin pois otto nuorelta suomen tulevaisuudentoivolta sotii vahvasti perustuslaillista liikkumisvapautta vastaan, eikä tuomari heltynyt vaikka kirjoitin sydäntä särkevän kirjeen asiasta. Pikemminkin kävi päälle kuin yleinen syyttäjä.

Syy miksi myin aut.. nissanin, johtaa alkukesäiseen kolariin. Suomen oikeusjärjestelmä kun on yhtä notkea kuin Bull Mentula joogakisassa. Lähestulkoon puoli vuotta ko. tapahtuman jälkeen sain vihdoin päätöksen asiasta, tuloksena 50 päiväsakkoa ja 4 kuukautta ajokieltoa. Lisäksi koska vakuutusyhtiön mielestä rikosrekisterini on tätä nykyä pidempi kuin Smithin Axlilla, jouduin maksamaan takaisin myös yhtiön maksamat korvaukset. Mukana oli myös 80 euron rikosuhrimaksu, joka suoritettiin valtiolle. Maksu oli sinänsä mielenkiintoinen, koska ko. tapauksessa ei ollut rikosuhria. Tein omat johtopäätökseni asiasta ja olisin maksanut suoraan Sipilälle, mutta en löytänyt tilinumeroa. Saavatpahan 80 eurolla taukohuoneeseen kahvin lisäksi ehkä Elosen pullapitkon.

Nissan oli täynnä luovia ratkaisuja

Opiskelin viime vuoden avoimessa ammattikorkeassa, jonka opiskeluvuosi maksoi 300e. Kaikenkaikkiaan Tuo kesäinen pääsykoereissu sujui yhtä hyvin kuin Titanicin neitsytmatka, ja tuli kaikkinensa maksamaan hieman päälle neljä tonnia. Ei ollut halpa opiskelupaikka tämäkään. Kalliiksi tuli, mutta olisin kiittämätön paska jos nurkuisin. Nyt koko hommasta selvisi rahalla, mutta pahimmassa tapauksessa voisi nytkin olla pahempia huolenaiheita kuin kutittavat movemberit. Päätöksen tultua voi vihdoin jatkaa eteenpäin, Eikä tarvitse enää elää löyhässä hirressä, jonka hamppuinen silmukka kiristyy vähitellen. Laskuja maksellessa alkoi myös pikkuhiljaa kirkastumaan käsite köyhä opiskelija.

Tulen loimua katsellessa ajatukset vaihtuvat kolarista orastavaan ikäkriisiin. 

Muutama viikko sitten pyörähti mittariin 22 vuotta. Tunnen paljon ikäisiäni kavereita, jotka ovat jo naimisissa, osalla jo perhettäkin, osa sinkkuja ja tulevaisuuden suunnitelmat selvillä, osalla taas ei ole hajuakaan tulevaisuudesta. Tunnustan kuuluvani viimeksi mainittuun ryhmään. Ei niin pahaa ettei hyvääkin, Yhden suunnitelman sain selville juurikin tuosta kolarihommasta johtuen. kaikella on tarkoituksensa ja sen sijaan, että ostin tänä syksynä paremman auton, ostin lentolipun Australiaan, Sydneyhin. Realistisena Tarkoituksena on lähteä selvittämään, onko toripolliisi maailman napa, vai löytyykö maapallolta ihmeellisempää nähtävää.

Lähtö on ensi kuun lopussa ja tällä hetkellä elämä tuntuu lähinnä sen odottamiselta. Koulusta sain tähän jaksoon käytännössä kaikki kurssit hyväksilukuina, eikä lähitunteja ole koululla kuin muutama viikossa. Joku fiksumpi varmaan käyttäisi luppoajan johonkin hyödylliseen, mutta toisaalta laiskottelu on ihan mukavaakin. Reissua odotellessa erityisen suurta mielihyvää tuottaa ajatella, paljonko Sipilä pissii itseänsä nilkkaan tuolla 80 euron pullakahvimaksulla, kun maksan pari kuukautta veroni Australiaan.

Edellisestä blogista on vierähtänyt aikaa, koska ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Paitsi että pesin pyykkiä tiistaina ja laitoin kuivamaan sunnuntaina. Tuoksusta päätellen olivat yhtä freshejä kuin Lidlin kananmunat. Yhtä kaikki, parin kuukauden päästä kun juoksen krokotiiliä karkuun, kompastun käärmeeseen, kenguru hyppää päälle ja Tarantella puraisee nilkasta Koalan nauraessa vieressä, jää varmasti käteen hyviä reissumuisteloita ja kirjoiteltavaa. Katselen hiljalleen takassa hiipuvia hiiliä ja nousen ylös. Suljen luukut ja Siirryn terassille katselemaan kauniin kirkasta tähtitaivasta. Aika kuluu nopeammin kuin taukohuoneeseen unohdettu karkkipussi, eikä kauankaan, kun katselen samaista tähtitaivasta Toisella puolen maapalloa. Tuolloin se tuo varmasti mieleen paljon, Muistoja pohjolasta.

Adios amigo!