Keltainen tupa, perunaton maa Osa 2. Talo, Sorkkarauta ja Jussi

 

Keltainen tupa, Perunaton maa osa 2. Talo, Sorkkarauta ja Jussi

Olin pienenä kova kuuntelemaan tarinoita. C-kasetit vinkuen kuunneltiin Vaahteramäen Eemeliä ja Peppi Pitkätossua aina siihen asti, kun kasetin nauha meni jostakin syystä solmuun, ja sitä sai kynnet syyhyten selvitellä. Kun nauha oli saatu taas suoraksi, survaistiin isosiskolta pöllitty lyijykynä kasetista läpi ja rullattiin takasin niin paljon, että sai selville montako markkaa se Eemelin päähänsä survoma kulho nyt maksoi. Jostakin syystä aina jonkun muun kynät toimivat hommassa paremmin kuin omat, mitäpä niitä nyt särkemään. Aina kelaus ei kuitenkaan onnistunut ja hommassa kärsi niin kynä kuin kasettikin. Perimätiedon mukaan Laukaan kirjasto pysyi pystyssä äidin maksamilla sakkomaksuilla.

Ennen kuin alat ihmettelemään, että mikä keski-ikäisen päiväkirja tästä tulee, niin aletaanpa lauta kerrallaan rakentamaan aasinsiltaa. Noina aikoina yllämainittujen tarinoiden lisäksi sydämeni vei mukanaan hölmöläistarinat, sillä koin osittain suurta saimaistumispintaa niihin. Näissä siis Mensan testin pahasti reputtaneet kyläläiset värkkäsivät yhtä jos toista vähemmän fiksua. Lempitarinoitani oli muun muassa hiirikoira. Paras tarina oli kuitenkin se, jossa hölmöläiset päättävät hieman saada valoa kämppäänsä. Niimpä he tekevät ikkuna-aukon, josta tulee valoa. Tästä innostuneena kaadetaan pian koko seinä. Ja nyt kun vauhtiin on päästy, niin miksei toinenkin seinä. Lopputuloksen voi arvata, ja lopuksi nukuttiinkin valoisan taivaan alla, sen jälkeen kun niskat oli jumissa päähän pudonneesta kattoparrusta.

Ensimmäinen ostos oli kunnon työkalut, romuilla kun ei jaksa leikkiä.

Eteisestä tämä härdelli pääsi heti purkulistalle...

Ja sai arvoisensa kyydin kaatsikalle.

Olin unohtanut koko tarinan, kunnes neljä kuukautta sitten ostin tämän talon. En osannut edes kuvitella, kuinka paljon kyseistä tarinaa talon omistaminen muistuttaa. Vaikka rakastuin taloon ensisilmäyksellä, huomasin silloin jo pari ongelmakohtaa. Kuten muissakin suhteissa, aluksi hyväksytään kokonaisuus, ja pikkuhiljaa aletaan vaivihkaa muokkaamaan toista mieleisekseen. Riippuen suhteen laadusta, jotkut sanovat tätä narsismiksi. Itse sanon remontoinniksi.

Kyselin talon rakentaneelta ex omistajalta tarkasti talon rakenteet läpi, ja katselimme myös kuvia yhdessä läpi. Siis rakennekuvia. Tiesin jo silloin, että muutosta kaivataan. Nimittäin, vaikka talossa on vain reippaat 80 neliötä, oli joku liituraitahansu osannut piirtää talosta niin sokkeloisen, että makuuhuoneesta olohuoneeseen löytäminen vaati vähintään merikapteenin suunnistuskoulutuksen. Hyvien taustatietojen ansiosta ei tarvinnut kainostella, vaan sai pistää uunituoreen suhteen heti testiin. Sain talon avaimet perjantaina 10.7 klo 16, ja lauantai aamuna olin jystämässä ensimmäistä väliseinää päreiksi ex omistajien sorkkaraudalla. Tämä isäntä oli talosta ollut hyvin tarkka ja kaiken hoitanut viimeisen päälle. Olisi varmaan perunut kaupat jos olisi kyseisen muuton nähnyt.

Isä kävi aluksi kylässä melko usein.
Kaikkien näiden projektien jälkeen käyntiväli on jostakin syystä hieman harventunut. Kumma juttu :D

Eteinen avartui entisestään tämän seinän lähdettyä.
Nyt sisälle mahtuu jopa kävelemään.

Väliseiniä puretiin eteisestä ja keittiöstä, lisäksi purin turhia kiinteästi rakennettuja isoja komeroita. Kaappeja oli niin paljon, että hyllytilaa oli enemmän kuin Inarin K-marketissa. Toisinaan kuljen vieläkin sorkkarauta kainalossa haaveilemassa kuola valuen jonkun ärsyttävän seinänpätkän juurella. Talon värkkäily kesällä oli mieleistä puuhaa, mutta hommalla oli myös kääntöpuolensa, koska kävin samalla myös pitkää päivää töissä. Seinien purkuinnolle tulikin hienoinen stoppi, kun huonosti nukutun yön jälkeen tipuin töissä katolta, löin pääni seinään ja kypärästä huolimatta olin puoli tuntia enemmän sekaisin kuin pääministerin koronapolitiikka. Sain jopa valtion tarjoaman kyydin ja kiertoajelun Jyväskylän uudessa sairaalassa. Pääkoppa kuvattiin, ja se olikin tyhjää täynnä. Ei yllättänyt.

Ikean reissua ei voinut välttää

Onneksi perhefoordiin mahtui kaikki tarvittava.

Tiskikone ei tullut hetkeäkään liian aikaisin.
 Alkoi lähikaupasta jo mukit loppumaan.

Elämäni rakkaus <3

Ko. tapauksen jälkeen tyydyin vetämään työkesän kunnialla finaaliin ja siirryin leppoisampiin ulkohommiin. Talossa on pihaa 2300 neliötä, josta pääosa nurmikkoa ja jos jonkunlaista puskaa ja kukkaa. Sisäinen hortonomini ei kaikille kukille ja puskille lämmennyt, vaan ajattelin pihaa lähinnä käytännöllisyyden kautta. Niimpä kiskasin ex-omistajan huolella ja rakkaudella vaalimia puskia menemään yhteensä 33 kappaletta, päältä ajettavan ruohonleikkurin tieltä.

Stig palveli 20 vuotta uskollisesti edellistä isäntäänsä, ennenkuin siirtyi palvelukseeni.

Peräkärry toi lisää käytännöllisyyttä Stigille.

Piha oli täynnä turhia pusikoita. Tainno ainakin minun mielestä.

Maaalaushommat lopettelin  syyskuun alkupuolella, koska vettä alkoi satelemaan niin paljon, että Noakin olisi hukkunut. Työkesä oli pinnoituksille hieno, hyvää keliä ja hellettä piisasi miltei koko kesän ajaksi. Tein yhtenä päivänä myös oman vissynjuontiennätykseni, 10,5 litraa. Ja rakko ei edes pullistunut. Voin kertoa, että työkamppeet haisivat ihan rehelliselle hielle kesän jälkeen. Iso kiitos lähtee Eliittikattojen suuntaan vastuun antamisesta ja talon ostounelman mahdollistamisesta.

Pätkä kuusiaitaa puuttui myös. Taimet ihan laillisesti hankittuja.

Puskien tilalle tulee tasainen golfnurmi. Ainakin unelmissa. Käytännössä ei.

Samaan aikaan töiden  kanssa, muuttivat pois myös kesällä asuneet kämppikseni. Vuokraisännän rooli oli varsin helppo: ihmetellä että missähän ne kaverit oikein päivänsä viettävät, eikä heitä aina öisinkään näkynyt. Tosin en kyllä kurkkinutkaan toiseen huoneeseen liiemmin. Varsinkin Lauantai aamuisin huoneilman metaanipitoisuus oli niin korkea, että ovea kannatti raottaa vain happinaamari päässä. Töiden loputtua olen hieman reissannut, värkkäillyt kämpillä ja tutustunut Jyväskyläläisiin. On ollut mukava saada hieman sosiaalistakin elämää täältä päin. Kaukonäköisenä kaverina en ole ihan hetkeen remontoimassa esimerkiksi keittiötä tai kylpyhuonetta, koska jokin värisävy tai tunnelma on kuitenkin väärä sitten, jos joku Sirpa sattuisikin vastaan tulemaan.

Takka ei lämpöä varaa, mutta lämmittää talon nopeasti. 

Taloon muuttaessa minulla oli kolme perusperiaatetta: Käsin en tiskaa kertaakaan, Nurmikkoa en työnnettävällä leikkaa kertaakaan ja sähköpattereita en käytä, ennenkuin on 50 astetta pakkasta ja Elenian äijä tulee haulikon kanssa pakottamaan. Lämmitystä hoitamaan investoin vielä pienen takan ja järeän ilmalämpöpumpun. Up yours Elenia! Summa summarum, kaikki näistä periaatteista toteutuivat, joten itseään voi taputtaa karvaiselle selälleen, jos käsi taipuu. Tai ylipäätään haluaa taputtaa siihen turkikseen.

Mitubishin kävi asentamassa Ammattimies isolla A:lla.
 Ensi talvena ei palella eikä kesällä kärvistellä. 

Ulkoyksikkö nauttii olostaan suojakatoksen allla.

Kaiken kaikkiaan ajoittain on vieläkin hieman surrealistinen fiilis kurvata iltamyöhällä kuun valossa kylpevän talon pihaan, kävellä hiljaiseen tupaan ja miettiä, että onko tämä nyt oikeasti minun. Tämän illuusion tosin yleensä särkee taivaalta kajahtava Osuuspankin paskaisen naurun saattelema ääni: ”Meidän se on!!”. Kerroin alussa, miten kuuntelin paljon tarinoita pienenä. Samalla sain jostakin syystä lempinimen Jussi. Tällä hetkellä tuntuu, että elää elämän yhtä suurta murrosvaihdetta, ja on hauska nähdä millaiseksi tarina Keski-Suomessa muototuu. Varmaa on kuitenkin se, että niin pysyvät nämä kolme: Talo, Sorkkarauta ja Jussi. Mutta suurin niistä on... Ääh no valitse itse.

Kiitos!

-Juuso Tauriainen